Ei uskontunnustus vaan totuus

Kaikki rock-musiikki on pop(ulaari)musiikkia.
Kaikki pop-musiikki on rytmimusiikkia.
Kaikki rytmimusiikki on tanssimusiikkia.
Joten per-ke-le sitä kuuluu TANSSIA, kun on keikalla!
(kännistäheilumistaeilasketa)

Yksityinen on poliittista

Katsoin juuri Mike Leighin ohjaaman elokuvan 'Vera Drake', joka kertoo laittomia abortteja tekevästä äidistä. Ja sanottava on, että oli todella virkistävää nähdä leffa, jonka päähenkilö on aidosti hyvä ja hyväntahtoinen. Eivätkä toisetkaan hahmot olleet - yhtä karikatyyrimaista hienostelevaa naista lukuunottamatta - vastenmielisiä. Joitakin heikkouksia toki löytyi - kuten ihmisistä tapaa, mutta nekin oli esitetty niin, että ne oli helppo ymmärtää, ehkä jopa hyväksyä. Toki elokuvan kaltaisen humaanien ihmisten keskittymän olemassaoloon uskominen on jokseenkin vaikeaa, mutta 'Vera Drake' tekee - uskoakseni - maailmasta hieman miellyttävämmän paikan elää. (who believes in the power of art?)

Itse olenkin jo lopun kyllästynyt viime vuosi...kymmenien trendiin, jossa itsekkyyttä ja ilkeyttä lisäämällä lisätään tv-sarjoihin "edgeä". En suinkaan kaipaa paluuta 1950-luvun tekopirteään tv-perhe-elämään, jossa ongelmat ja epämiellyttävät kysymykset on lakaistu lavasteiden taakse. Mutta perusteltu inhimillisyys ja - uskallanko jopa sanoa! - hyväntahtoisuus (uskalsin, jo toisen kerran tässä kirjoituksessa) tuntuvat olevan tämän päivän oikeasti rajuja ja kiellettyjä asioita - harvojen herkkua. Itsekkyydelle laitetaan rajoja vasta sitten, kun se rajoittaa omaa itsekkyyttä, ja sittenkin tarvitaan lakeja ja asetuksia; keneltäkään ei tunnu enää löytyvän henkisiä voimavaroja positiivisella ja kunnioittavalla esimerkillä opettamiseen.

Fuck you. Hermot menee tuollaisten kanssa.