Ei uskontunnustus vaan totuus
Kaikki rock-musiikki on pop(ulaari)musiikkia.
Kaikki pop-musiikki on rytmimusiikkia.
Kaikki rytmimusiikki on tanssimusiikkia.
Joten per-ke-le sitä kuuluu TANSSIA, kun on keikalla!
(kännistäheilumistaeilasketa)
Kaikki rock-musiikki on pop(ulaari)musiikkia.
Katsoin juuri Mike Leighin ohjaaman elokuvan 'Vera Drake', joka kertoo laittomia abortteja tekevästä äidistä. Ja sanottava on, että oli todella virkistävää nähdä leffa, jonka päähenkilö on aidosti hyvä ja hyväntahtoinen. Eivätkä toisetkaan hahmot olleet - yhtä karikatyyrimaista hienostelevaa naista lukuunottamatta - vastenmielisiä. Joitakin heikkouksia toki löytyi - kuten ihmisistä tapaa, mutta nekin oli esitetty niin, että ne oli helppo ymmärtää, ehkä jopa hyväksyä. Toki elokuvan kaltaisen humaanien ihmisten keskittymän olemassaoloon uskominen on jokseenkin vaikeaa, mutta 'Vera Drake' tekee - uskoakseni - maailmasta hieman miellyttävämmän paikan elää. (who believes in the power of art?)